maanantai 11. joulukuuta 2017

Hupsista keikkaa - mitä se Suomen kansa nyt...?

Suomen valtavirtamedia on harjoittanut järjestelmällistä Venäjän mustamaalausta ja Venäjän uhkalla peloittelua. Se pääsi kunnolla valloilleen vuodesta 2014 alkaen. Uhkakuvilla haluttiin muun muassa saada kansa myönteiseksi Nato-jäsenyydelle, massiivisille sotaharjoituksille, isäntämaasopimukselle ja USA:n sotilaiden ja sotakaluston läsnäololle ei-Natomaa Suomessa.
Päivittäin mediassa syötetty propaganda yleensä uppoaa kansaan. Esimerkki siitä, miten kansaa ohjaillaan propagandalla, on natsi-Saksa. Heillä oli oikein propagandaministeriö, jota johti Joseph Göbbels. Kun katselee iltapäivälehtien lööppejä kioskin kulmalla - erityisesti vuonna 2014 - tuntuu, että Göbbels on noussut haudastaan.

Nato-jäsenyyden kannatus laskusuunnassa

Osaan suomalaisista tuo vihapuhe on uponnut. Mutta omilla aivoillaan ajatteleviakin on paljon. Sen todistaa marraskuussa julkaistu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) Taloustutkimuksella teettämä mielipidetiedustelu. Siinä Nato-jäsenyyden kannatus on laskussa. Jäsenyyden kannattajia oli uudessa kyselyssä 22 %, kun heitä vuosi sitten oli 25 % . Korkeimmillaan kannatus oli vuonna 2014 (30 %). Vaikka median Venäjän uhka -propaganda jatkuu ja jatkuu, Naton kannatus on laskenut pikku hiljaa.
Nato-jäsenyyden vastustus sen sijaan on noususuunnassa. Kielteisesti Nato-jäsenyyteen suhtautuu 62 %. Viime vuonna heitä oli 61 %. Nyt etenkin nuorten aikuisten kriittisyys on kasvanut, sillä 25–34-vuotiaista Nato-jäsenyyttä kannatti vain 13 %, kun heitä edellisessä kyselyssä oli 27 %.
Samassa MTS:n tutkimuksessa kysyttiin, mikä suomalaisia huolestuttaa eniten. Kyselyssä oli listattu 19 eri uhkatekijää, joista sai valita tärkeimmät. Tulokset olivat yllättäviä niille, jotka odottivat Venäjän pelon putkahtavan esille. Valtavirtamedia ei paljonkaan uutisoinut tätä osaa kyselystä.

Pakolaiset ja terrorismi suurin huolenaihe

Kaikkein eniten suomalaisia huolestutti maailman pakolaistilanne, jonka koki uhkana 83 % suomalaisista. Toiseksi tuli kansainvälinen terrorismi (81 %), joka oli huolena selvästi kasvanut viime vuodesta, jolloin se oli 75 %.
Seuraavaksi suurimpia huolenaiheita olivat ilmastonmuutos (75 %) ja poliittiset ääriliikkeet (72 %). Merkittävää on, että viidenneksi suurimmaksi huolenaiheeksi koettiin työllisyystilanne (71 %). Se oli huolena kyllä laskenut vuodesta 2016, jolloin 84 % huolestui työllisyystilanteesta.
Seuraavaksi eniten pelättiin rasismia (69 %), joukkotuhoaseiden leviämistä (68 %) ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta Suomessa (67 %).
Euroopan talouden näkymät huolestuttivat useampaa (65 %) kuin Venäjän kehitys (62 %). Ensimmäistä kertaa MTS:n tutkimuksessa oli mukana myös Yhdysvaltain kehityksen aiheuttama huoli. Kuinka ollakaan, se huoli oli hivenen isompi kuin Venäjän kehityksen eli 63 %.
Median kova kohkaus Itämeren turvallisuustilanteen huononemisesta ei ole mennyt kansalle täydestä. Ko. huoli oli jopa alentunut viime vuodesta (64 %).
Turvapaikan hakijoihin (62 %) ja maahanmuuttajien määrän kasvuun (61 %) liittyvät huolet olivat pysyneet entisellä tasolla. Suomalaisten huoli Turkin (49 %) ja Ukrainan (43 %) tilanteista oli selvästi laskenut viime vuodesta.

Missä Venäjän uhka luuraa?

Venäjän sotilaallinen uhka oli toisessa kysymyspatteristossa. Siinä oli listattu kymmenen eri uhkamallia, joihin vastaajien mielestä Suomessa on lähimmän vuosikymmenen aikana ensisijaisesti varauduttava. Vastaajat valitsivat mielestään tärkeimmän, toiseksi ja kolmanneksi tärkeimmän uhkamallin.
Ensimmäiset sijat veivät maahamme kohdistuva terroriteko (54 %), kansainvälisen rikollisuuden kasvu (42 %) ja kansainvälisen talousjärjestelmän syvä, yleismaailmallinen kriisi (32 %). Hyvin oli valittu uhkakuvista todennäköisimmät.
Tämän jälkeen tulee vielä kuusi muuta uhkamallia, jotka olivat suomalaisista tärkeämpiä kuin Venäjän uhka. Se on viimeisellä sijalla. Varautumista Venäjän sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan piti tärkeänä vain 17 % vastaajista.
Tämän tuloksen jälkeen valtavirtamedian toimituksissa on varmaan revitty hiuksia ja pohdittu, mikä on mennyt pieleen. Kaikki mahdollinen on tehty, mutta kansa ei usko Venäjän uhkaan.
Kannattaisiko kokeilla vaihteeksi rehellistä journalismia?


torstai 24. elokuuta 2017

"JOS ET OLE MEIDÄN PUOLELLAMME, OLET MEITÄ VASTAAN"

Otsikon pahaenteisen lauseen lanseerasi Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush New Yorkin kaksoistornien sortumisen jäljeen.  Muistatteko kun hän puhui "pahan akselista"? Eli valtioista, jotka ovat USA:n pahimpia vihollisia?

”Pahan akselin” valtiot Iran, Irak, ja Pohjois-Korea olivat George W. Bushin ensimmäisessä määritelmässä vuonna 2002, ja Kuuba, Libya ja Syyria ovat presidentin neuvonantaja John Boltonin lisäyksiä Yhdysvaltain vihollisiksi. (Wikipedia)

Kaikille USA:n "vihollisille" asetettiin - tai oli jo kauan sitten asetettu - talouspakotteita. Niillä pyritään pehmittämään kansaa nousemaan hallitsijaansa vastaan, jolloin olisi helpompi puuttua maan asioihin sotilaallisella interventiolla "julman diktaattorin" kukistamiseksi. Kaikkia noita maitahan hallitsi "diktaattori" - mikäli uskomme Pentagonin sylttytehdasta. (nyt "diktaattori" muuten hallitsee Venezuelaakin ja kovat talouspakotteet ovat päällä)

Siina vaiheessa (2002) oli jo yksi "roistovaltio" eli Afganistan pommitettu, miehitetty ja alistettu USAn valtaan.

Sitten pommitettiin Irak, ja Libya myöhemmin, tuhottiin yhteiskunnat kaaokseen ja terroristiryhmien taistelutantereeksi - siis USAn vasalliksi.

Syyrian kohdalla oltiin jo pitkällä tuon tuhon toteuttamisessa vuonna 2015 (sitäkin hallitsee "diktaattori" haha), mutta kun Venäjä puuttui peliin, Syyria pelastui.

Iran on ankarista talouspakotteista huolimatta osoittautunut kovaksi palaksi. Onhan se iso maa verrattuna noihin muihin "roistoihin" ja ulkoapäin masinoideut mielenosoitukset siellä ovat olleet pieniä ja erittäin lyhytaikaisia.

Nyt ollaan pienten kimpussa, Pohjois-Korea ja Venezuela tähtäimessä. Onpa muuten mahtavat "vihollismaat" USAlla!

Ja yksi jatkuva projekti on myös käynnissä koko ajan: Venäjän saattaminen kaaokseen ja hajottaminen pienemmiksi USAn hallinnassa oleviksi osiksi. Tähän osallistuu Suomenkin media innolla.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Imperialismin juoksupojat vauhdissa taas

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun näen imperialismin vanhan kaavan toistuvan tänäkin päivänä. Ensin demonisoidaaan lännen ylivaltaa vastaan niskuroivan maan hallitsija. Hänet nimitetään ”julmaksi diktaattoriksi” ja tämä nimen etuliite läpäisee myös Suomen tiedotusvälineet. Samalla häärätään maassa ns. oppositiota tukemassa ja väkivaltaisia mellakoita synnyttämässä, kunnes jonkin tekosyyn varjolla saadaan maan hallitus kaadettua ja oma nukkehallitsija istutettua johtoon. Jos se ei onnistu, hyökätään maahan sotilaallisesti, ”viemään demokratiaa”.

Venezuela 2017

Nyt on menossa Venezuelan sosialismiin pyrkivän hallituksen ja presidentti Nicolas Maduron demonisointi sekä väkivaltaisten mellakoitten rahoittaminen ja organisonti maassa. Mieleni pahoitin siitä, että pääosa myös vasemmistosta uskoo – taas kerran – median propagandaa ja piipittää ”Maduro on tehnyt virheitä” ja ”Maduro on epäonnistunut”. Media on onnistunut imperialismin juoksupoikana manipuloimaan ihmisten mielet.

Vasemmiston tehtävä ei ole tässä Venezuelan kriisissä nostaa tikun nokkaan Maduron virheitä – joita varmasti on ollutkin kuten kaikilla hallituksilla on – vaan tukea Venezuelan edistyksellistä hallintoa. Maduron mustamaalauksen sijaan pitää paljastaa imperialismin valheet ja pyrkimykset hallinnon kaatamiseen.

Chile 1973

Näitä ”demokratian vienti” -projekteja on Yhdysvalloilla ollut lukemattomia toisen maailmansodan jälkeen. Kaikkiin niihin ei Suomen media viime vuosisadalla edes kiinnittänyt huomiota.
Poikkeus oli Chile vuonna 1973, jolloin imperialismi hyökkäsi maan sosialistihallituksen ja presidentti Salvador Allenden kimppuun. Tapahtumat saivat paljon huomiota Suomenkin mediassa, muistikuvieni mukaan.

Helsingin Sanomat uutisoi laajasti mielenosoituksista ja lakoista, joita Chilessä oli ”Allenden hallitusta vastaan”. Mutta siihen aikaan meillä oli pilvin pimein vasemmistolehtiä, ympäri maata, ja ne kertoivat toisenlaista tarinaa. Ja meillä oli myös Yleisradio, jossa toimittajat ottivat selvää ja toimittivat ohjelmiaan eivätkä vain copypastanneet tiedotteita, joita imperialismin sylttytehdas Washingtonissa tuotti. Sen aikaisessa mediailmastossa Suomen kansa oli laajasti solidaarinen Chilen kansalle ja Allendelle. Solidaarisuus tavoitti vahvana minutkin, vaikka seurasin silloin vain kotimaista mediaa.

Irak 2003, Libya 2011

Vuonna 2003 Washingtonin sylttytehdas nimitti Irakin presidentti Saddam Husseinin julmaksi diktaattoriksi ja löysi ne kuuluisat joukkotuhoaseet tekosyyksi hyökätä maahan. Mellakoita Irakissa ei edes viitsitty järjestää ennen sotilaallista hyökkäystä. Sota ja miehitys Irakissa ei ole vieläkään loppunut.

Kaikkein sydäntä raastavin ja epäoikeudenmukaisin oli Libyan kohtalo vuonna 2011. Libyan vallankumouksen isä, Muammar Gaddafi, oli kehittänyt Libyasta Afrikan ensimmäisen hyvinvoitivaltion älykkyydellään, luovuudellaan, oikeudenmukaisuudellaan ja karismaattisella johtajuudellaan. Hän osasi sovitella heimoseuvostojen väliset riidat ja piti Libyan rauhan ja edistyksen tiellä yli 40 vuotta. Viimeisinä vuosinaan hän kehitteli Afrikan unionia ja koko Afrikan irottautumista lännen hegemoniasta ja kolonialismista muun muassa luomalla oman valuutan kaupankäyntiin, kultadinaarin. Se merkitsi kaupan irrottamista dollarista. Imperialismi tuomitsi hänet sen vuoksi kuolemaan.

Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Hillary Clinton esitti typeriä uhkavaatimuksia: ”Gaddafin on erottava! Hänen on väistyttävä!” Tähän Gaddafi sanoi: ”Mistä minun pitäisi erota? Ei minulla ole mitään virkaa eikä asemaa, josta voisin luopua.” Ei häntä ollut valittu presidentitksi, pääministeriksi, puheenjohtajaksi, ei miksikään. Saati että hän olisi itse itsensä nimittänyt mihinkään asemaan. Hän johti Libyaa pelkällä auktoriteetilla.
Tämänkin rikollisen sodan lopputuloksen tiedämme. Imperialismi voitti.

Syyria 2011, Ukraina 2013

Kun Libya oli hoidettu, siirryttiin Syyrian presidentti Bashar al-Assadin demonisointiin jo vuonna 2011. Hän oli ”hirveä diktaattori”. Maahan tuotiin Libyasta työttömiksi jääneitä jihadistitaistelijoita. Sisällissota alkoi. Lopullista tulosta tästä emme vielä tiedä. Mutta näyttäisi siltä, että Syyrian onni oli se, että Hillary Clintonista ei tullut USA:n presidenttiä. Vaalikampanjassaan hän oli luvannyt ensi tilassa ”hoitaa Syyrian” eli suomeksi sanottuna pommittaa Syyrian ja murhauttaa Assadin kuten teki Gaddafille.

Seuraava esimerkki on Ukraina vuonna 2013. Pitkään maassa työskennellyt CIA sai mellakat masinoitua, kun presidentti Viktor Janukovitsh joutui hylkäämään EU:n epäedullisen lähentymissopimuksen. Janukovitsh, ”hirveä oligarkki”, syöstiin maanpakoon 2014 alussa ja oma lännelle myönteinen presidentti Petro Poroshenko istutettiin johtoon. Sisällissota saatiin Ukrainassakin aikaiseksi, kun Donbassin venäjänkieliset alueet eivät halunneet alistua Kiovan hallintoon. Poroshenko vastasi tähän aseilla.

Venäjä 2014 – ja edelleen

Vuosi 2014 oli armoitettu Venäjän presidentin Vladimir Putinin demonisointivuosi. Laukaisevana tekijänä oli Krimin pelastautuminen Kiovan hallinnon terrorilta eli liittyminen Venäjän federaatioon. Iltapäivälehtien lööpit kirkuivat jossain vaiheessa päivittän ”Venäjän/Putinin uhkaa”. Lööppien mukaan Putin oli aggressiivinen, arvaamaton, mielisairas diktaattori, joka sairasti vielä Aspergerin syndroomaa.

Tämä demonisointikampanja meni kuitenkin kiville, kun Venäjän kansa ei noussutkaan barrikadeille Putinia vastaan, vaan päinvastoin. Se kannatti presidenttiään entistä enemmän.

Kampanja ei kuitenkaan ole vielä loppunut, koska Putinia ei ole saatu kukistettua ja Venäjää alistettua globaalin kapitalismin valtaan. Odotan mielenkiinnolla Venäjän presidentinvaaleja ensi vuonna. Silloin saamme taas seurata mediasta Washingtonin sylttytehtaan huikean mielikuvituksellisia tarinoita Putinista.


Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...