perjantai 20. helmikuuta 2015

Puolueettomuus heitetty romukoppaan

Jouduin laatimaan yhdelle järjestölle tämmöisen kannarin, niin pistetään se nyt tännekin:

”Sodan ja rauhan kysymyksissä emme ole puolueettomia. Me olemme rauhan puolella”. Näin totesi presidentti Urho Kekkonen aikoinaan. Kauas on kuljettu noista ajoista.

Suomen hallituksen ministerit osallistuvat EU:n ulkopolitiikkaan, ottavat kantaa Venäjää vastaan ja asettavat sille pakotteita sekä tukevat Ukrainan sisällissodassa sen nykyhallintoa. Puolueettomuudesta ja suurvaltaristiriitojen ristiriitojen ulkopuolelle jäämisestä ei ole enää tietoakaan.

Sen sijaan että asettuu Ukrainan sisällissodassa toisen osapuolen puolelle Suomen hallituksen pitäisi keskittää voimansa siihen, että osapuolten välillä solmittu tulitaukosopimus kestää ja rauhanprosessi edistyy. Suomen pitäisi edistää neuvottelujen avaamista sotivien osapuolten välillä.

Viime aikaisessa Venäjän vastaisessa sotakiihkoilun ilmapiirissä Suomen hallitus on tehnyt vakavia Suomen turvallisuutta murentavia päätöksiä. On päätetty osallistua Naton ja jopa Yhdysvaltojen järjestämiin sotaharjoituksiin, joilla uhitellaan Venäjän lähipiirissä. Seuraava ilmasotaharjoitus on maaliskuussa.

Vakavin hallituksen virhe oli viime syyskuussa Naton kanssa solmittu ns. isäntämaasopimus. Sopimus valmisteltiin täysin salassa. Tietoa siitä alkoi tihkua viime keväänä ja kansa on ankarasti vastustanut Suomen alistamista sotilasliitto Naton hyökkäysalustaksi. Kohtalokas sopimus aiottiin muutamien poliitikkojen voimin solmia ilman eduskunnan käsittelyä nimittämällä sopimusta vain ”pöytäkirjaksi”, joka ei käsittelyä muka tarvitsisi. Hallituksen toimien laillisuudesta on tehty Suojelupoliisille useita tutkintapyyntöjä, joissa pyydetään selvittämään mm., rikkooko sopimus Suomen perustuslakia ja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

Isäntämaasopimus tuo vakavan sotilaallisen uhan Suomelle. Käytännössä sopimus tekee Suomesta Naton eteentyönnetyn tukikohdan ja näin ollen Venäjän Natoa vastaan mahdollisesti suorittamien iskujen kohteen. Sopimus ei myöskään estä Naton ydinaseiden tuomista Suomeen. Tämä on todella iso uhkatekijä.

Myös Ruotsi allekirjoitti samana päivänä 4.9.2014 isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Allekirjoituksesta huolimatta Ruotsi ei ole vielä hyväksynyt sopimusta. Ruotsissa se menee eduskunnan käsittelyyn. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan ehdotus tuodaan  eduskuntaan vasta vuonna 2016. Suomen sopimus sen sijaan astuu voimaan heti allekirjoituksen jälkeen.

Suomen puolueettomuus onkin jo aiemmin muutettu hallituksen teksteissä ”liittoutumattomuudeksi.”. Liitoutumattomuuskaan ei pidä enää paikkaansa, kun isäntämaasopimus tekee Suomesta Naton liittolaisen.


Haluaako Suomen hallitus sotaa? Kansa ei halua.

Ei kommentteja:

Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...