Viime viikonlopun Vastavirta-festareilla jouduin yllättäen pitämään pienen alustavan puheenvuoron seminaarissa "Latinalainen Amerikka ja 2000-luvun sosialismi". Pääluennoitsija oli sairastunut.
Toinen alustaja, espanjalainen feministi ja kommmunisti Maite Mola oli valmistanut alustuksen 2000-luvun sosialismista eurooppalaisesta näkökulmasta, joten minulle jäi koko Latinalainen Amerikka, semmoinen pikku juttu. Mitä siitä voisi sanoa lyhyesti? Tämä kysymys kiersi alitajunnassa koko lauantaipäivän, kun osallistuin festarin aktiviteetteihin. Illalla sitten kirjoittelin paperille 15 minuutin latsauksen Latinalaisen Amerikan kehitykseen viimeisen 50 vuoden aikana.
Lähdin liikkeelle kansojen kärsimyksistä, kun maassa jos toisessakin oli raaka sotilasdiktatuuri, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja heitä "katosi" - mikä käytännössä tarkoittaa salaista teloitusta ilman oikeudenkäyntiä.
Mahtava pohjoinen naapuri USA pönkitti näitä itselleen hyödyllisiä hallituksia ja osallistui monenlaisilla vehkeilyillä edistyksellisten hallitusten kaatamiseen, jopa presidenttien murhaamiseen. Chilen tapahtumat muistetaan Suomessa parhaiten. Salvador Allende syöstiin vallasta ja murhattiin 11.9.1973.
Toki USA hallitsi "takapihaansa", kuten siihen aikaan sanottiin, taloudella. Parhaat viljelysmaat olivat jenkkien suuryritysten hallussa ja siellä viljeltiin banaaneja, kahvia ym. rikkaille länsimaille. Luonnonvaroja riistettiin häikäilemättä.
Kansat kuitenkin taistelivat sortajiaan vastaan. Tuohon aikakauteen kuuluvat monet aseelliset sissiliikkeet, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Diktatuureissa ei toden totta järjestetty rehellisiä, vapaita vaaleja.
Maanosa vielä joutui uusliberalistisen talouspolitiikan koelaboratorioksi 1970-luvulta alkaen. Ja hyvin koe onnistui: köyhät köyhtyivät ja rikkaat rikastuivat - tämähän on tuon talousopin kova ydin.
Kaiken tämän keskellä, välillä ilman yhtään tukijaa läntisellä pallonpuoliskolla, veljeskansojen joukossa, Kuuban vallankumous ja kansa kestivät. Se antoi toivoa sorron alla kärsiville ihmisille.
Sitten tapahtui ihme: viimeisen kymmenen vuoden aikana vasemmistolainen hyökyaalto on pyyhkäissyt yli Latinalaisen Amerikan. Laajat kansanrintamat ovat nostaneet valtaan toinen toisensa perään eri asteisen vasemmistolaisia hallituksia ja presidenttejä.
Mistä tämä ihme sai alkunsa?
Venezuelassa laaja kansanrintama nosti laskuvarjojoukkojen everstiluutnantin Hugo Chavezin presidentiksi 1998 lopulla. Heti ensi töikseen hän matkusti Kuubaan Fidel Castron puheille. Jaha, se menikin Kuubaan eikä Yhdysvaltoihin, hyvä juttu, tuumi köyhä kansa. Chavezin politiikasta ei vielä kellään ollut tietoa - tuskin hänellä itselläänkään. Tiedettiin vain, että hän on hyväsydäminen mies ja köyhien puolella.
Tuosta käynnistä alkoi näiden kahden miehen lämmin ystävyys ja tiivis kanssakäyminen. Chavez ravasi Kuubassa jatkuvasti tapaamassa opettajaansa ja "isäänsä" kuten hän itse sanoo. Tänä päivänä everstiluutnantti Chavez rakentaa 2000-luvun sosialismia omassa maassaan ja levittää ideoitaan koko Latinalaiseen Amerikkaan. Eläköön Fidelin viisaus!
Seminaarista muodostui lämminhenkinen solidaarisuustilaisuus Latinalaisen Amerikan kansoille ja Kuuban vallankumoukselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti