torstai 22. marraskuuta 2007

Mihin turvallisuusuhkaan Nato olisi vastaus?

Suolaan tänne blogiin esimerkkejä tänä vuonna eri tahoille tekemistäni jutuista. Aiheitten kirjo on valtava. Tämä juttu pyydettiin Sosiaalifoorumi-lehteen:

Suomen poliittinen eliitti on vähätellyt Venäjän johtajien varoituksia Naton leviämisestä Venäjän rajojen tuntumaan. He pitävät sitkeästi ns. Nato-optiota auki.

Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuron mielestä naapurin mielipiteet pitää ottaa huomioon.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja muut Venäjän johtavat poliitikot ovat useaan otteeseen tänä vuonna esittäneet suorasanaisia lausuntoja siitä, että Naton tulo Venäjän rajoille ei lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin se lisää sotilaallisten uhkakuvien muodostumista ja aiheuttaa vakavia ongelmia.

Pitäisikö Suomen ottaa huomioon Venäjän kanta tehdessään ratkaisua Nato-jäsenyydestä?
”Jokainen järkevää ulkopolitiikkaa toteuttava maa arvioi, millainen tilanne lähialueilla on ja millainen tilanne globaalisti on, ja tekee sen perustella omat arvionsa omasta turvallisuuspolitiikastaan”, Markku Kangaspuro sanoo. ”Jos tätä normaalia periaatetta noudatetaan, niin ilman muuta Venäjän politiikalla on suuri merkitys sille, minkälaista Suomen turvallisuuspolitiikan pitäisi olla, jotta se oikeasti tuottaisi turvallisuutta. Kun Venäjä sanoo suoraan, että Suomen liittyminen Natoon on heitä vastaan epäystävällinen teko, niin totta kai se on otettava huomioon.”

Asevaraista turvattomuutta ja epätasapainoa

Mihin Suomeen kohdistuvaan turvallisuusuhkaan Nato-jäsenyys olisi vastaus?

”Turvallisuusuhkat tänä päivänä liittyvät ympäristöön, ilmaston lämpenemiseen ja globaaliin sosiaaliseen eriarvoistumiseen. Näistä asioista mikään ei ole ydinaseliitto Naton ratkaistavissa - eikä myöskään terrorismi. Pikemminkin voidaan sanoa, että Nato tuottaa asevaraisella politiikallaan turvattomuutta ja epätasapainoa maailmaan. Sehän on nykyään hyökkäysliitto, joka voi tehdä myös interventioita ympäri maailmaa turvatakseen itse määrittelemiään taloudellisia ja poliittisia etuja.”

Yhdysvallat ja Nato ovat Venäjän varoituksista välittämättä yhä tiukemmin saartamassa Venäjän ja sen liittolaiset tiukalla sotilastukikohtien saartorenkaalla. Viimeksi Venäjää suututtivat Yhdysvaltojen suunnitelmat rakentaa ohjustukikohdat uusiin Nato-maihin Puolaan ja Tsekkiin.

Jos Suomi olisi Naton jäsen, olisiko myös Suomessa Naton tai USA:n sotilastukikohtia?
”Jäsenyys yleensä edellyttää sitä, että jäsenmaa toteuttaa velvoitteensa sotilasliittoa kohtaan. Liittyminen merkitsisi mm. yhteistä tiedustelutoimintaa ja valmiutta osallistua kaikkeen Naton sotilaalliseen toimintaan, joka tarkoittaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös sotilastukikohtien perustamista.

Suomen Nato-jäsenyyttä puolustetaan myös vanhalla hokemalla, että pitää olla mukana niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. Miten arvioit Suomen vaikutusvaltaa Naton päättävissä elimissä?

”Käytännössä olemme hyvin pieni tekijä sotilaallisesti ja poliittisesti tässä maailmassa, joten tuskin asettuisimme poikkiteloin Naton suurvaltoja vastaan. Kannattaa muistaa, miten Yhdysvallat painosti eurooppalaisia Nato-maita osallistumaan Irakiin sotaan. Hyvin suuri osa pienistä maista lähti mukaan, vaikka Saksa ja Ranska jäivätkin pois.”

Millaista maailman järjestelmää haluamme luoda?

Kangaspuron mielestä enemmän kuin Suomen Nato-jäsenyyttä nyt kannattaisi pohtia niitä vaihtoehtoja, joilla vältetään konfliktitilanne Venäjän ja Naton välillä. ”Meidän pitäisi luoda sellaista yhteistyötä, jolla mennään kauemmaksi tilanteesta, jossa meillä olisi sellainen katastrofi käsissä, että ristiriitoja ryhdytään selvittelemään sotilaallisesti.”

”Haluaako Suomi luoda sellaista maailman järjestelmää, jossa se jolla on vahvimmat aseet ja paras armeija, käyttää suurinta päätäntävaltaa taloudellisen päätäntävallan ohella?” Kangaspuro kysyy. ”Tämä toimintamallihan on jo pitkään tuottanut epäoikeudenmukaisuutta maailmaan. Sen seuraukset nähdään hyvin esimerkiksi Afrikassa, mutta yhä enemmän myös Euroopassa, jossa kovat arvot lisäävät kansalaisten eriarvoisuutta.”

tiistai 20. marraskuuta 2007

Biobensa vie ruoan nälkäisten suusta

Kansainvälinen elintarvikepolitiikkaa tutkiva laitos on laskenut, että mikäli biopolttoaineiden viljely kasvaa ennakoitua vauhtia, maissin hinta nousee parikymmentä prosenttia vuoteen 2010 mennessä, ja öljykasvien kuten soijan sekä lisäksi vehnän hinta kallistuu samaa tahtia.

YK:n elintarvikevaltuutettu Jean Ziegler vaatii biopolttoaineiden tuottamisen lopettamista viideksi vuodeksi. Hänen mukaansa biopolttoaineiden tuottaminen nostaa viljan hintaa ja vie ruuan nälkää kärsiviltä. Ziegler esitteli raporttinsa 15.10. EU:lle Brysselissä.

Ziegler on jo aiemmin vaatinut, että biopolttoaineita olisi valmistettava maatalousjätteistä tai kasveista, joita ei käytetä elintarvikkeiksi, eli ei ruuaksi kelpaavista raaka-aineista. Hän on laskenut, että 50 litran bensatankin täyttämiseen menee yli 220 kiloa maissia. Siitä saisi yksi ihminen ruuan koko vuodeksi.
Elintarvikevaltuutettu valitti erityisesti Brasilian esimerkkiä, jossa sokeriruo'on viljelyn laajentaminen yksipuolistaa viljalajeja. Brasilia on Yhdysvaltojen ohella biobensan tärkein tuottaja.

maanantai 19. marraskuuta 2007

The Second Coming of...

Eespäin -lehti rukoili kirjoittamaan juttua Kari Peitsamosta. No, ei kun selvittämään, mitä ihmettä se mies tarkoittaa viimeisimmän julkaisunsa otsikolla: The Second Coming of Jesus H. Christ - ja selvisihän se.

Mr. K. Peitsamo saapui kaupunkiin

Syyskuisena maanantai-iltana ravintolalaiva Wäiskin sali Hakaniemessä on tupaten täynnä, seisomapaikkoja myöten. Kari Peitsamo mahtuu vaivoin pujottelemaan yleisön läpi lavaa kohti. Artistin 50 v. juhlakeikka on alkamassa.

Aluksi toimittaja Seppo Bruun haastattelee juhlan keskipistettä, mutta yleisö vaikuttaa kärsimättömältä. Se haluaa kuulla biisejä ja artisti vaistoaa yleisön toiveen. Hän tarttuu kitaraansa sanoen ”tästä mulla on itse asiassa yksi laulu” ja alkaa soittaa.

Asiantunteva yleisö, joukossa nuoria ja vanhempia faneja, alkaa huudella kysymyksiä ja biisitoiveitaan. Peitsamo sanailee leppoisasti suoraan yleisön kanssa ja soittaa välillä toivekappaleita koko 30 vuoden uransa ajalta.

Tällä juhlakeikalla ei yllättäen kuulla kauppaopiston naisista yhtään mitään. Sitä kestohittiä, joka toi Peitsamon kaiken kansan tietoisuuteen 30 vuotta sitten, yleisö ei edes toivo, yhtä kainoa ääntä lukuun ottamatta.

Vielä paljon jälkeenpäin tavatessamme Peitsamo muistelee Wäiskin keikan ”ylitsepursuavan lämmintä tunnelmaa, se liikutti mua”. Hän haluaa kiittää lämpimästi tämän lehden välityksellä kaikkia paikalla olleita.

Jesus gave me a gold record

Peitsamon sanoitukset ovat pieniä, hauskoja kommentteja elämän sattumuksiin tai maailman kummalliseen menoon. Hänen tarinoinnissaan ja minimalistisissa lauluissaan on punaisena lankana huumori, ironia ja itseironia.

Wäiskin keikalla kysyttiin, miksi hänellä ei ole enää bändiä, vaikka niitä on aikaisemmin ollut. Nykyisin keikoilla on liikkeellä vain mies ja akustinen kitara.

”Minimalistinen tyyli on ominta aluettani, ja haluan läheisen kontaktin yleisöön”, Peitsamo selittää.

”No, tuommoiset 70 rekkalastillista lavarekvisiittaa ei oikein sovi mun tyyliin”, hän heittää viitaten Rolling Stonesin massiiviseen Helsingin keikkaan viime kesänä..

Yleisö utelee, miksi yhteistyö froikkareitten (Freud, Marx, Engels & Jung-bändi) kanssa kariutui alkuunsa.

”Yhteityö takkusi koko ajan, en saanut ideoitani läpi. Suurmenestykseksi suunnitellun yhteisen albumin myynti jäi vain 14 500 kappaletta kultalevyrajasta, joka on 15 000.” Ja Peitsamo kommentoi epäonnistumista biisillä Jesus Gave Me a Gold Record.

Back in the DDR

50-vuotisjuhlalevy oli Peitsamon 50. albumi. 30-vuotisen taiteilijauran tuotantotahti on ollut hirmuinen, se on Suomen ennätys. ”Luultavasti se on myös maailman ennätys omassa lajissaan eli siinä, että yksi ja sama mies on sanoittanut, säveltänyt ja esittänyt kaikki ne kappaleet,” Peitsamo arvelee. Miksi ihmeessä tuollainen julkaisutahti?

”Biisien tekeminen on mun tapani olla olemassa, se on kommunikointitapa. On sen taustalla myös aika paljon tuskaa, jota kaikilla taiteilijoilla on.”

Biisien äänityskin sujuu rivakasti, kertaotolla. ”Olen perfektionisti, kaikki on hyvin suunniteltu. Kun menin studioon äänittämään levyä Pölypilleri (1979), äänittäjä pisti laitteet päälle ja meni äänittämisen ajaksi parturiin. Se kesti vähemmän aikaa kuin itse levy kestää, koska siihen lisätään masteroinnissa välikkeet, Peitsamo naureskelee.

Juhlalevyllä on muun muassa ironinen kommentti viime aikojen STASI -kohuun ja DDR:n demonisointiin: Back in the DDR, where everybody is a star and a Trabant is my car… back in the DDR where girls are pretty and the weather is fine…

“Tällä haluan sanoa, että kaiken pahan alku ja juuri on ihan jossain muualla kuin entisessä DDR:ssä.”

That’s my boy, he is so good

Juhlaalbumi on nimeltään The Second Coming of Jesus H. Crist. Se on tehty yhteistyössä Risto Ylihärsilän Risto-yhtyeen kanssa. Nimikappale pistää hiukan ihmettelemään.

”Anna mä selitän. Jeesus-myytti on aina kiinnostanut mua. Jeesuksestahan on tehty ikoni ja idoli, mutta hänen sanomansa ei toteudu. Aloin kerran kuvitella, että Jeesus tulisi tämän nykyisen maailman keskelle. Mielestäni hän olisi silloin rokkari eikä puuseppä. Ei hänellä varmaan olisi 70 rekkalastillista rekvisiittaa mukana, vaan hän olisi pikemminkin vaatimaton mies kitaroineen jossain rähjäisen kapakan nurkassa laulamassa hyvää sanomaansa.”

Varmuuden vuoksi Peitsamo huomauttaa, että ”minä en missään tapauksessa kuvittele olevani mikään jeesus. Minä olen kommunisti enkä usko, että jeesuksen puoleen kääntyminen pelastaisi tämän maailman. Kyllä meidän pitää siinä asiassa kääntyä toistemme puoleen”.

Pakko päästä Helsinkiin

Peitsamo on tähänastisen elämänsä aikana asunut vain Nokia-Tampere akselilla. Pakko päästä Helsinkiin -kappale syntyi jo 1980-luvulla, mutta se toteutui vasta elokuussa 2007, kun uusi rakkaus toi miehen Helsinkiin asumaan. Miltä pääkaupunki vaikuttaa?

”Päällimmäisenä nyt on se, että tämä kaupunki on kiehtova ja monimuotoinen. Joka päivä tapaa uusia ihmisiä, ihmiset ottavat kontaktia ja ovat ystävällisiä. Mutta suuret luokkaerot pistävät silmään jo katukuvassa. Täällä selvästi asuu Suomen rikkaimmat ja köyhimmät ihmiset.”

Juhlalevyllä on useita Helsinkiin muuton syylle omistettuja kappaleita. Be my megababy, Kiss my Cadillac ja I’m in love at last, at last ovat rakkauslauluja, mutta sekaan ripoteltu huumori poistaa imelyyden. Siihen Peitsamo ei sorru.

Mä liityn SKP:hen

Paljon julkisuutta sai vuonna 2001 Peitsamon biisi Mä liityn SKP:hen. ”Se sanoitus oli johtopäätös kaikesta kokemastani ja näkemästäni.”

Peitsamo on ollut sitoutumattomana ehdokkaana SKP:n listalla Tampereella vuoden 2003 eduskuntavaaleista alkaen kaikissa vaaleissa. Europarlamenttivaaleissa hän keräsi SKP:lle eniten ääniä valtakunnallisesti.

”Haluan esimerkilläni kannustaa muita taiteilijoita tulemaan mukaan SKP:n toimintaan. Kynnys liittyä puolueeseen voi olla korkea, mutta muutoinkin voi olla mukana ja toimia.”

I’am rocking across this land Peitsamo laulaa ja se pitää paikkansa. Keikkakalenterissa on paikkakuntia Joensuusta Poriin, Vantaalta Sodankylään. Helsingissäkin on muutama keikka, muun muassa Tavastian Semifinaalissa joulukuun lopulla.

”Keikkakalenteri kyllä täydentyy Helsingin osalta koko ajan, ainakin itäisten kaupunginosien baareissa tulee olemaan useita keikkoja.”

Tarinoita vanhassa myllyssä

Syyskuussa oli vuosien tauon jälkeen ihana vasemmistonaisten viikonloppukurssi. Ja tällaista siellä tapahtui, lyhyesti:

”Kuule, mitä kuulet. Näe, mitä näet. Toimi sen mukaan, minkä tiedät olevan totta.”

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna17 eri-ikäistä naista kokoontuu vanhan myllytilan pihapiiriin, suuren metsän reunaan. Pihalla on vanhoja puita ja nuotiopiiri. Myllytila on mustavetisen Renkajoen rannalla. Joessa on edelleen myllyä varten rakennettu pato, jonka yläpuolella vesi virtaa verkkaisesti. Padon alapuolella joki syöksyy villinä koskena moniin eri uomiin.

Kosken jatkuva pauhu luo oudon äänimaiseman, jota on pakko rauhoittua kuuntelemaan. Muut mielen kohinat väistyvät ja antavat tilaa uusille ajatuksille. Pulahtaminen kylmään, mustaan veteen padon yläpuolella tuntuu avaavan alitajunnan patoja, ja mieli alkaa puhdistua. Tämä on taianomainen paikka tarinakurssille, maisema täynnä vertauskuvia.

Monen vuoden tauon jälkeen hämeenlinnalainen Naisten lukupiiri ja Valtikka järjestivät Naisten viikonlopun. ”Vuoden taitekohdassa, iltojen pimetessä ja luonnon alkaessa hiljentyä talvilepoon, on paras aika kuunnella alitajuntaa ja antaa tilaa intuitiolle”, kurssin suunnittelija Tutta Tallgren sanoo. ”Pimeys, nuotiotuli ja tarinat ovat ikivanha kolmiyhteys. Tarinat ovat lääkettä, joka tervehdyttää, eheyttää, ruokkii sielua, ja saa sisäisen elämän liikkeelle. Tarinoissa kohtaamme meitä ennen eläneiden viisauden.”

Kolkuttelua alitajunnan oveen

Viikonlopun punaisena lankana kulkee satu julmasta ritari Siniparrasta, joka murhaa vaimojaan ja säilyttää heidän ruumiitaan salatussa kellarikammiossa. Tarinaa työstetään keskusteluissa ja sosiodraaman avulla.

Sadussa ottavat mittaa toisistaan naisen psyyken pimeät ja eheyttävät voimat. Sen ratkaisut vähentävät pelkoa, ja antavat adrenaliinia juuri oikealla hetkellä. Sosiodraamassa rakennamme sadulle uuden lopun: tarina päättyy suureen sovintoon, jonka rakkaus saa aikaan.

Sadut, tarinat ja myytit ovat kolkuttimia alitajunnan oveen. Ne terävöittävät näköämme niin, että voimme erottaa pois kaiken häiritsevän ja analysoida omaa tilaamme. Nainen voi uupua kahteen suuntaan vetävien voimien välissä, ellei hän tiedosta tilaansa. Tiedostamiseen tarvitsemme paljastuksia, alitajunnan kuuntelua ja itsetuntemusta.

Parhaassa tapauksessa nainen, joka uskaltaa avata salatun kammion oven eli katsoa itseään ja ympäröivää todellisuutta silmästä silmään, pystyy kääntämään omaksi voimakseen myös häntä vastaan olleet voimat.

Unet herätyskelloina

Alitajunnan kolkuttelua jatkettiin unien parissa. Kirjailija Anita Konkka puhui alustuksessaan hyvin henkilökohtaisesti unien antamista varoituksista. ”Usein kieltäydymme tiedostamasta pahaa oloamme, mutta alitajunta on tarkkasilmäinen, se rekisteröi kaiken. Paha olo purkautuu unissa.”

Unissa käsitellään usein asioita ja tunteita, jotka ovat valveilla ollessa jääneet käsittelemättä. Monenlaisissa elämän käännekohdissa ja tilanteissa, jotka alitajunta kokee vaikeiksi, naisen unissa esiintyy miespuolinen vainooja, hiiviskelijä, rosvo, raiskaaja, keskitysleirin vartija, murhamies. Ne unet, joissa vainooja esiintyy, muistetaan hyvin.

Nainen ei välttämättä tietoisesti ymmärrä, mikä vaara häntä sisäisesti uhkaa tai minkälaisia alistavia, mitätöiviä ja julmia asenteita hän kohtaa ympäristössään, perheessä, työpaikalla tai eri yhteisöissä. ”Unet ovat herätyskelloja ja niiden varoitusääniä pitäisi kuunnella”, Konkka sanoo.

Juoksee susien kanssa

“Terveet sudet ja terveet naiset muistuttavat toisiaan”, väittää espanjalais-meksikolainen biologi ja analyytikko Clarissa Pinkola Estes, joka on tehnyt biologina kaksi susitutkimusta. Tutta Tallgren esitteli kirjaa Women who run with the wolves (Naiset jotka juoksevat susien kanssa), jossa Pinkola Estes kuvaa naisten ja susien yhtäläisyyksiä:

”Molemmat ovat kestäviä, urheita, syvästi intuitiivisia ja intensiivisesti keskittyneitä lapsiinsa (pentuihinsa) ja puolisoonsa (laumaansa). Molemmat pystyvät sopeutumaan jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin ja molempia metsästetään, ahdistellaan, häiritään. Molempia myös arvostetaan vähemmän kuin heidän parjaajiaan. He ovat niiden tähtäimessä, jotka haluavat vähentää kaikkea villiä sekä luonnossa että ihmisissä.”

Villinaisen arkkityyppi alkoi hahmottua Pinkola Estesille hänen tutkiessaan susia. Villinaiseksi kasvaminen on aina vaikeaa, kaiken parjaamisen ja vainon keskellä.

”Harjoittele sisäisen äänesi, intuitiosi, kuuntelemista, kysy kysymyksiä, ole utelias, nuuski”, Pinkola Estes kirjoittaa. ”Kysy, mikä on toisin kuin miltä näyttää. Näe, mitä näet, kuule, mitä kuulet ja toimi sen mukaan, minkä tiedät olevan totta.”

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Venezuelan kaksi valtiota

Naisten verkostolehti Pippuri pyysi juttua venezuelalaisesta Gema Belandriasta. Tämmöistä raapustin sinne:

”Vallankumous kulkee sydämestä sydämeen”


Ilman rakkautta ei uuden yhteiskunnan rakentaminen onnistu, venezuelalainen Gema Belandría sanoo. Hän pistäytyi Euroopan kiertueellaan toukokuun lopulla myös Suomessa, Pand - taiteilijat rauhan puolesta järjestön vieraana.

Innostunut, lämmin nainen ja seitsenkertainen isoäiti. Sellainen on eläkkeellä oleva yliopiston opettaja Gema Belandría. Hän on toiminut Venezuelan hallituksen neuvonantajana ja uuden yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) rakentajana.

”Olen tehnyt elämässäni jo kaiken, mitä naisen pitää tehdä. Nyt eläkkeellä on aikaa tehdä vallankumousta kokopäiväisesti. Joku on sanonut, että jos et nuorena tee vallankumousta, olet vähän outo, mutta jos teet vielä vanhana vallankumousta, olet ihan täyshullu”, Belandría sanoo nauraen.

Gema Belandría korostaa, että Venezuelan vallankumousprosessi on alkanut ja kehittynyt kansan tahdosta. Entinen laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chavez on kasvanut presidentin tehtäväänsä kansan mukana. Hän ryhtyi poliitikoksi vasta johtamansa epäonnistuneen sotilasvallankaappauksen (1992) jälkeen. Kaappauksesta tuli vankilatuomio.

”Köyhät liittivät Chaveziin jo tuolloin toivonsa paremmasta maailmasta”, Belandría kertoo. ”He kantoivat hänelle ruokaa ja kukkia vankilaan.” Vankilasta vapauduttuaan Chavez kutsui nämä kannattajansa kokoon, perusti oman puolueen ja sanoi: no niin, ryhdytään sitten yhdessä tekemään maailmaa paremmaksi.

Ystävä Kuubassa

Kun Chavez ensimmäisen kerran voitti presidentin vaalit vuonna 1998, Venezuelassa ei oikein tiedetty, mitä mies aikoo tehdä. ”Chavez meni heti ensi töikseen Kuubaan Fidel Castron puheille, ja köyhä kansa ilahtui. Voisikohan meilläkin tehdä saman kuin Kuubassa? alettiin aprikoida.”

Chavez itse uskoi alussa, että kapitalistista valtiota voidaan korjata reformeilla. ”Mutta käytäntö on osoittanut, että ei ole muuta vaihtoehtoa voittaa kapitalismi kuin rakentaa demokraattinen ja vallankumouksellinen sosialismi,” Belandría toteaa.

”Meillä oli siihen aikaan kansan enemmistö niin rutiköyhää, että heillä ei ollut mitään, ei edes kenkiä jalassa. Toisaalla oli - ja on edelleen - vauras yläluokka, joka elää eristyneenä omassa maailmassaan.”

Demokratian sääntöjen mukaan

”Prosessi vanhan uusliberalistisen järjestelmän voittamiseksi on vasta alussa ja se etenee hitaasti - liian hitaasti, sanovat köyhät. Mutta me haluamme tehdä kaiken laillisesti ja vanhan länsimaisen demokratian sääntöjen mukaan.”

Hugo Chavez on valittu jo kolmesti Venezuelan presidentiksi demokraattisissa vaaleissa, jotka kansainväliset tarkkailijat ovat todenneet moitteettomiksi. Viimeksi presidentin vaalit olivat viime joulukuussa, jolloin Chavez sai yli 62 prosenttia äänistä.

Merkittävimpiä päätöksiä tehtäessä Venezuelan hallitus tukeutuu aina kansan enemmistöön. Kansanäänestyksellä hyväksyttiin muun muassa uusi perustuslaki vuonna 1999. ”Meillä on yksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista, jonka laadintaan tavalliset ihmiset saivat osallistua. Siinä taataan kaikille, myös vähemmistöille, tasavertaiset oikeudet,” Belandría kertoo ylpeänä. Vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisesta kertoo esimerkiksi se, että perustuslaki on käännetty kaikille 24 intiaanikielelle.
Nyt perustuslakiin ollaan tekemässä muutoksia ja edessä on taas kansanäänestys.

Kaksi valtiota

”Venezuelassa on tällä hetkellä oikeastaan kaksi valtiota. Meillä on vanha porvarillinen valtio, joka taistelee elämästään ja on yhä vihamielisempi kaikkea uutta kohtaan. Vanhaa valtaa edustaa suuri osa virkamieskunnasta, joka nautti vahvasta irtisanomissuojasta ja muista oikeuksista. Virkamiehet toimivat vanhaan tapaan, juonittelevat, hidastavat ja sabotoivat vallankumousprosessia, hallintosalaisuuden suojissa.”

Uutta valtiota edustavat ruohonjuuritasolla perustetut kunnalliset neuvostot ja monet muut kollektiiviset elimet. Niissä kansalaiset toimivat itsenäisesti ja tekevät päätöksiä. Hallitus tukee taloudellisesti näitä uuden yhteiskunnan alkusoluja.

Tärkeitä osallistumisen mahdollisuuksia tarjoavat kampanjat, missiot. Pari kiireellisintä missiota on jo toteutettu. Kuubalaisten avustuksella kaksi miljoonaa venezuelalaista opetettiin lukemaan ja käytännössä poistettiin maasta lukutaidottomuus. Peruskoulun penkille istahtivat jopa 80-vuotiaat, joilla ei ole ollut koskaan aikaisemmin mahdollisuutta käydä koulua. Perusterveydenhuolto levitettiin kattamaan koko maa kuubalaisten lääkärien avulla. Köyhillä ja syrjäisillä alueilla ei lääkäreitä aikaisemmin ollut.

Belandrían mukaan naisten merkitys ruohojuuritason organisoitumisessa on oleellinen, ja juuri naiset ovat lähteneet suurin joukoin liikkeelle toteuttamaan missioita. ”Naisia on tietysti myös korkeilla johtopaikoilla, ministereinä, kuvernööreinä ja pormestareina. Esimerkiksi intiaaniasioista vastaavaa ministeriötä johtaa intiaaninainen.”

Hands off Venezuela!

Uudenlaisen yhteiskunnan rakentajilla on paljon vihollisia, sekä sisäisiä että ulkoisia. Tiedossa on Yhdysvaltojen uhka puuttua asioihin, jopa suoria tappouhkauksia on siltä suunnalta tullut demokraattisesti valitulle presidentille. Chavezia vastaan tehtiin vallankaappausyritys vuonna 2002 ja samana vuonna ulkopuolelta masinoitiin öljyteollisuuden saarto, jolla pyrittiin romahduttamaan Venezuelan talous ja samalla Chavezin hallinto.

Ikävä vihollinen on länsimainen media, joka piirtää Chavezista omiin ennakkoluuloihinsa perustuvaa diktaattorin muotokuvaa. Pahaa jälkeä tekevät myös Venezuelan pääosin yksityisessä omistuksessa olevat tiedotusvälineet. Niiden tuottamaa Chavezin vastaista propagandaa toistetaan melko kritiikittömästi länsimaiden mediassa.

”Tarvitsemme kansainvälistä solidaarisuutta torjuaksemme meihin kohdistuvat ulkoiset uhkat ja voittaaksemme vaikeudet”, Belandría vetosi. Hänen puheissaan toistuvat usein sanat: ”Vallankumous kulkee sydämestä sydämeen, se tarvitsee rakkautta. Muuten siitä ei tule mitään.”

Venezuelan bolivaarinen tasavalta sanoo rakentavansa 21. vuosisadan sosialismia. Mitä se lopulta merkitsee jää nähtäväksi, jos tämä monet konfliktit ja sorron vuodet kestänyt kansa saa rauhassa, ilman ulkopuolista puuttumista, toteuttaa unelmaansa.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Kenen sanavapautta?

Kesäkuun alussa alkoi elämässäni uusi kausi (taas kerran). Aloin tosissaan seurata maailman menoa Latinalaisessa Amerikassa sen jälkeen kun pillastuin kansainvälisestä kampanjasta, jolla mustamaalattiin Venezuelan presidenttiä Hugo Chavezia sanavapauden rajoittajaksi.

Tutkin asiaa hiukan tarkemmin kuin suomalainen valtamedia teki, ja kirjoittelin juttuja muutamiin lehtiin. Tässä Voima-lehdessä julkaistu versio:

Yksityinen bisnes hallitsee Venezuelan tiedotusvälineitä
(Voima otsikoi: Tuhkimotarina jatkuu)

Kaupallisen Radio Caracas Television (RCTV) -kanavan maanpäällisen verkon lähetysten loppuminen Venezuelassa 27.5. uutisoitiin kansainvälisessä ja suomalaisessa mediassa huterasti, jopa virheellisesti.

Uutisoinnin mukaan RCTV-kanava olisi ”lopetettu”. Tämä ei pidä paikkaansa. RCTV jatkaa toimintaansa eikä kukaan ole ottanut sitä ”haltuunsa”. Se tuottaa edelleen saippuasarjoja koko Latinalaisen Amerikan ja Suomenkin tarpeisiin ja saa toimia vapaasti satelliitti- ja kaapelikanavilla sekä internetissä. Viime mainitussa välineessä mustamaalaus kansan valitsemaa presidenttiä vastaan jatkuu kiivaana ja täysin vapaana.

Venezuelan hallitus ei uusinut RCTV:n toimilupaa kanavalla, jolla on maan laajin peitto. Maanpäällisen lähetysverkon omistaa Venezuelassa valtio, kuten Suomessakin ennen oli asian laita (nyt omistajana meillä on Digita). Hallitus päättää julkisen verkon toimiluvista Suomessakin. Venezuelan hallitukselle länsimaiden media ei halua tätä normaalia oikeutta suoda.

Opposition ääni lähes monopoliasemassa

Toinen virhe uutisoinnissa oli se, että nyt ”vaiennetaan” yksi harvoista opposition äänistä Venezuelassa. Annettiin ymmärtää, että valtio kontrolloi tiedotusvälineitä. Tämä ei pidä paikkaansa. Venezuelan tiedotusvälineet ovat edelleen pääosin yksityisessä omistuksessa ja valtaosa niistä kampanjoi aktiivisesti vaaleilla valittua hallintoa vastaan.

Televisiotoiminnassa markkinoita hallitsee neljä suurta yksityistä yhtiötä: RCTV, Globovisión, Televen ja Venevision. Suurimman ja vanhimman, RCTV:n, omistaja Marcel Granier omistaa lisäksi 40 muuta tv-asemaa eri puolilla Venezuelaa. Ollaksemme tarkkoja, Venezuelan 81:stä tv-kanavasta 79 on yksityisessä omistuksessa. 709:stä radioasemasta 706 on yksityistä ja kaikki 118 sanomalehteä tekevät bisnestä.

Opposition meteliä siis riittää presidentti Hugo Chavezin hallinnon kansallistamispolitiikkaa vastaan. Kun Venezuelassa yksityistä pääomaa puolustava media on lähes monopoliasemassa, länsimaiden median pitäisi olla huolissaan hallituksen ja kansan enemmistön sananvapaudesta. Se on varsin rajallista.

Rikollista toimintaa, sanktioilla ja ilman

Venezuelan hallituksella oli lukuisia syitä olla uusimatta RCTV:n toimilupaa. Tv-kanavaa vastaan on nostettu kanteita, jo ennen Chavezin aikaa. Se on toiminut usein moraalittomasti, jopa vastoin lakeja ja tiedotustoiminnan sääntöjä. Se on esimerkiksi lähettänyt pornografista ohjelmaa lasten katseluaikaan ja rikkonut tupakan ja alkoholin mainoskieltoa, puhumattakaan väärän tiedon välittämisestä. RCTV on saanut tuomioita edellä mainituista syistä vuosina 1976, 1980, 1981, 1984, 1989 ja 1991.

RCTV oli vahvasti mukana salaliitossa, kun Pedro Carmona ja muutamat sotilaat kaappasivat presidentti Chavezin ja hänen hallituksensa vuonna 2002. Maan kattava kanava oli kaapparien käytössä. Se muun muassa uutisoi, että presidentti Chavez on eronnut virastaan. Tämä valhe uutisoitiin Suomessakin. Kansan enemmistö ei uskonut RCTV:n uutisointia ja niin kaappaus päättyi surkeaan epäonnistumiseen parin vuorokauden kuluttua.

Demokraattisissa vaaleissa valitun presidentin vastaiseen vallankaappaukseen osallistuminen on rikollista toimintaa minkä tahansa maan lakien mukaan. Mutta mitä tekee tämä intiaanivertakin suonissaan kantava presidentti, Hugo Chavez? Ei mitään. Antaa RCTV:n jatkaa hallituksen kumoamiseen pyrkivää toimintaa ja häneen itseensä kohdistuvia solvauksia vielä viisi vuotta, toimiluvan loppuun saakka.

Mainitun kaltaiset syyt johtivat siihen, että Venezuelan korkein oikeus ja viestintäministeriö suosittelivat hallitukselle, että RCTV:n toimilupaa ei uusita. Maan kattavalla kanavalla aloitti välittömästi julkisen palvelun ei-kaupallinen tv-kanava, TVes.

Marjaliisa Siira
-------------------------------
Uusi televisioaikakausi

RCTV:ltä vapautunutta Venezuelan kattavinta lähetyskanavaa alkoi käyttää uusi julkisen palvelun kanava, TVes. Se on siis sama asia kuin meillä YLE. TVes on täyden palvelun kanava, jonka ohjelmistossa on kulttuuria, dokumentteja, lastenohjelmia, viihdettä, urheilua, uutisia, normaaliin tapaan. Ohjelmisto ei siis ole Chavezin monituntisia puheita, kuten RCTV viimeaikaisessa törkykampanjassaan antaa ymmärtää. Ruohonjuuritason toimijat ja vähemmistökulttuurit eri puolilla Venezuelaa saavat kanavalla äänensä kuuluviin, kanavan esittelyvideon mukaan. Video on nähtävillä YouTubessa. Ohjelmia tuottavat Venezuelan riippumattomat tv-tuottajat (INP).

“TVes on moniarvoinen kanava, joka viihdyttää, kouluttaa ja rikkoo paradigman siitä, että massojen television on oltava mauton (vulgar)”, varapresidentti Jorge Rodriguez sanoi ennen kanavan avajaisia. Elis Saúl Mora riippumattomien tv-tuottajien yhdistyksestä iloitsi siitä, että nyt heidän on mahdollista tehdä laatuohjelmia, joissa kunnioitetaan eettisiä ja moraalisia arvoja. ”Kaupalliset kanavat eivät ostaneet meiltä tällaisia ohjelmia. TVes aloittaa Venezuelassa uuden televisioaikakauden.” (MLS)

Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...