perjantai 2. maaliskuuta 2007

Tiukkapipoisia 1

Pitkään olen meinannut ja aikonut blogin perustaa, mutta kirjoitusmehut ovat huvenneet lähinnä kirjeenvaihtoon sähköpostilistoilla. Keskustelua on monilla listoilla, välillä kipeääkin. Blogin otsikon leväytin siitä ajatuksesta, että on niin paljon tiukkapipoisia oikeassa olijoita, että yritän itse välttää sitä (vaikka se saattaa olla perisynti minullakin, monien mielestä).

Kristilliset ottivat näihin 2007 eduskuntavaaleihin itseironisen, hauskan tunnuksen "tiukkapipo". Pipon nosto siitä heille!Mutta kohdalleenhan se osuu, kun ajattelee miten monia eri uskontokuntia on pelkästään Kristuksen seuraajissa. Kuinka monta uskontokuntaa ja lahkoa on Suomessa? En tiedä enkä nyt viitsi googlata, mutta monta, monta. Ja kaikki ovat oikeammassa kuin muut, toiset eniten oikeassa.

Kristinuskoa on puhdistettu vääräoppisista sen historian kuluessa milloin mitenkin: tappamalla inkvisiorovioilla, eroamalla ja erottamalla tai puhdistamalla lutherilaisesti oppia. Tämä puhdistaminen tietysti liittyy tiukkapipoisuuteen, siis ehdottoman oikeassa olemiseen.

Oi voi, on se vaikeaa tuo oikeassa oleminen! Raamatun tekstit ovat tietysti vanhoja ja hämäriä - ja epäselvyyttä asioista antavat lisäksi huonot käännökset eri kielille. Mutta ei kun pipo tiukkaan ja oikeassa olemaan, oman porukan mukavassa seurassa! Vaeltakoot muut pimeässä laaksossa!

Ei kommentteja:

Bolivia palasi tielle kohti sosialismia

Evo Moralesin 1997 perustama laajapohjainen ryhmittymä nimeltään Liike kohti sosialismia (Moviemento al Socialismo, MAS) voitti Boliviassa ...