perjantai 30. maaliskuuta 2018

Krimiä ei ole miehitetty


Ja kerta vielä: Krimiä ei ole miehitetty. Vuonna 2014 Krimin asukkaat saivat vihdoin voimaan sen, minkä Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi 26.4.1990 ns. Neuvostoliiton hajoamislakina. Laki antoi autonomisille neuvostotasavalloille oikeudet valtiolliseen itsenäisyyteen. Se antoi täysin laillisen oikeuden itsenäistyä myös autonomiselle Krimille. Ja itsenäinen valtio saa tehdä itsenäisiä valtiosopimuksia vaikkapa liittymisestä toiseen valtioon. Tämä on täysin kansainvälisen lain ja oikeuden mukaista.

Krim äänesti itsenäisyydestään ensimmäisen kerran jo 20.1.1991. Kansanäänestyksessä äänestysprosesentti oli 81.37 ja 93.26 prosenttia äänestäneistä kannatti Krimin itsenäisyyttä ja paluuta osaksi Venäjää. Ukraina hyväksyi äänestystuloksen laiksi 12.2.1991. Mutta vastoin tätä äänestyksen tulosta ja sen hyväksyntää Ukraina sisällytti Krimin omaan itsenäisyysjulistukseensa 24.8.1991. Ukraina siis anneksoi eli pakkoliitti Krimin itseensä, vastoin Krimin kansan tahtoa.

Tämä johti vastalauseisiin Krimillä ja se julistautui uudelleen itsenäiseksi 1992. Se halusi edelleen palata osaksi Venäjää. Tästä huolimatta Ukraina jatkoi Krimin pakkoliittämistä itseensä aina vuoteen 2014 saakka. Tämä oli Neuvostoliiton hajoamislain sekä kansainvälisen lain ja oikeuden vastaista.

Krimin parlamentti julistautui kolmannen kerran itsenäiseksi 11.3.2014 ja vahvisti tämän kansanäänestyksellä 16.3.2014. Sekessiota (irtautumista emomaasta) Ukrainasta ja liittymistä Venäjän federaatioon kannatti yli 80 prosenttia äänestäneistä. Ja jos väittää, että kansanäänestys oli huonosti ja hätäisesti organisoitu, niin äänestyksen tuloksen vahvistavat monet jälkeenpäin 2014-15 tehdyt länsimaisten tutkimuslaitosten mielipidetiedustelut Krimillä. Niiden tulos oli ihan sama kuin kansanäänestyksen, eli 80 – 90 prosenttia halusi liittymistä Venäjään.

Sekessio antaa maalle oikeuden tehdä itsenäisiä päätöksiä ja valtiosopimuksia. Krimin parlamentti hyväksyi paluun osaksi Venäjän liittovaltiota ja Venäjän duuma hyväksyi Krimin parlamentin päätöksen. Kaikki sujui demokratian mukaisesti.

Useat maat ovat itsenäistyneet emomaastaan sekession kautta. Tätä tapahtui paljon Neuvostoliiton hajoamisprosessissa ja myös Afrikassa kolonialismin hajoamisprosessissa. Krimin sekessio 2014 oli 23 vuotta liian myöhään tapahtunut osa Neuvostoliiton hajoamisprosessia.

Suomalaisten luulisi ymmärtävän Krimiä, koska Suomikin itsenäistyi sekession kautta. Suomen eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi 1917 eli Suomi irtosi emomaastaan Venäjästä. Suomessa ei ollut edes kansanäänestystä asiasta. Samoin ilman kansanäänestystä itsenäistyi muun muassa Viro 1991, julistautumalla itsenäiseksi.

Alla olevassa linkissä on pieni episodi, joka valottaa krimiläisten suhdetta Kiovan kaapparihallintoon. Krimiläisten enemmistö ei kannattanut Maidanin mielenosoituksia, Janukovichin eroa ja Ukrainan liittymistä EU:hun, saati Natoon. Niinpä joukko krimiläisiä lähti busseilla Maidanille helmikuun lopulla pitämään vastamielenosoitusta. Maidanilla ei tainnut olla tilaa vastamielenosoittajille. Krimiläiset lähtivät paluumatkalle kotiin.

Paluumatkalla 20.2. yöllä pienessä Korsun-Shevchenkivskyin kaupungissa aseistetut nationalistit pysäyttivät bussit. Krimiläisiä hakattiin, kidutettiin, pakotettiin laulamaan Ukrainan kansallislaulua kuoleman uhalla. Hyökkääjät rikkoivat bussien ikkunat ja pakottivat krimiläiset keräämään lasinsirut. Eikä tämä ollut ainoa äärioikeistolaisten väkivaltainen hyökkäys krimiläisten kimppuun. Väkivallan uhka olikin yksi syy pyrkimiselle turvaan Venäjän syliin.

Propagandistinen, valheeseen perustuva mantra ”Krimin miehityksestä” on lännen infosotaa Venäjää vastaan.

Lähde:
https://www.strategic-culture.org/news/2017/02/08/how-ukraine-annexed-crimea-frank-conversation-with-nikki-haley.html


keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Onko Krimi miehitetty? - osa 2


Olin mukana tiettävästi ensimmäisessä suomalaisessa turistiryhmässä, joka käy Krimillä vuoden 2014 jälkeen.Tätä ennen siellä on käynyt ainakin kaksi tuttavaani ilman ryhmää, yksin matkustaen.

Talouspakotteiden vuoksi länsimaiset matkatoimistot eivät saa järjestää matkoja Krimille, joten matka oli omatoimimatka. Lähdimme matkaan 11.3. ja palasimme 20.3. Matkamme aikana Krimillä oli Venäjään liittymisen 4-vuotisjuhlat ja Venäjän presidentinvaalit.

Matkani tarkoitus ei ollut turismi. Tarkoitukseni oli hankkia silminnäkijän tietoa ja ravistella yhteen mantraan lukkiutunutta keskustelua Krimin tilanteesta. Valtavirran mantra on ollut nämä neljä vuotta, että ”Krimi on miehitetty”.

Onnistuin hyvin. Tähän mennessä monta ”mellakkaa” on jo syntynyt facebookissa matkani jälkipyykkinä. Mainio juttu.

Miehitys, anneksio ja sekessio

Sana miehitys viittaa sotilaalliseen, väkivaltaiseen voimankäyttöön, jolla vieraan maan armeija tulee alistamaan ja sortamaan toista maata. Sana on hyvin negatiivinen ja voimakkaita tunteita herättävä. Miehittäjä on julma ja paha.

Krimin miehitys” -sanapari onkin lännen propgandatehtaan tuote. Se on infosotaa, jolla on tarkoitus mustamaalata Venäjää. Propagandisteille ei ole mitään väliä sillä, että Krimillä ei mitään miehitystä ole tapahtunut, vaan itsenäiseksi julistauneen maan vapaaehtoinen ja kansan enemmistön tahdon mukainen liittyminen Venäjään.

Jotkut käyttävät sanaa ”anneksio” Krimin tapahtumista. Sekin on väärä sana. Anneksio tarkoittaa vieraan alueen liittämistä pakolla ja väkivalloin toiseen valtioon. Mitään tällaista ei Krimillä tapahtunut.

Krimillä tapahtui ensin sekessio eli irtautuminen emomaasta Ukrainasta itsenäisyysjulistuksella. (Vertaa tätä esimerkiksi Viron itsenäisyysjulistukseen.) Sen jälkeen Krimin tasavalta käytti itsemääräämisoikeuttaan ja pyysi saada liittyä Venäjään. Sitä se oli halunnut ensimmäisen kerran jo 1991, kun Neuvostoliiton hajoamisprosessi alkoi. Krimin kohdalla on kysymys tuon hajoamisprosessin jatkumisesta 23 vuotta liian myöhään.

Vallanvaihto Krimillä tapahtui rauhanomaisesti ja täysin verettömästi, mikä oli suorastaan ihme. Laukaustakaan ei ammuttu. ”Pienet vihreät miehet” turvasivat rauhallisen vallanvaihdon. Ja sen, että Krimin tukikohdissa olevat noin 15 000 ukrainalaista sotilasta saivat rauhassa lähteä aseineen Kiovaan, jos halusivat. Ukrainan armeijan ilmoituksen mukaan noin puolet vaihtoi tunnuksensa Venäjän armeijan tunnuksiin ja jäi Krimille osaksi Venäjän armeijaa. Armeijat yleensä vähättelevät tappioitaan, joten luku oli varmaan suurempi.

Keitä olivat nuo tunnuksettomat vihreät miehet, jotka toimivat Krimillä rauhanturvaajina? Venäjän media kertoi ensin, että ne olivat Krimin aluepuolustusjoukkoja. Oli varmasti niitäkin, mutta tottakai mukana oli Sevastopolissa asuvia Venäjän armeijan sotilaita, mikä myöhemmin kävi ilmi presidentti Putinin kiitospuheesta. He eivät tietenkään halunneet esiintyä Venäjän armeijan tunnuksien alla, koska kysymys ei ollut miehityksestä.

Vihreät miehet toimivat siis vallanvaihdon aikana rauhanturvaajina ja poistuivat tukikohtiinsa vallanvaihdon jälkeen. Rauhan turvaaminen ei kai vielä ole kiellettyä tässä maailmassa?


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Onko Krimi miehitetty? - osa 1



Kävin äskettäin Krimillä turistina. Se oli vahva poliittinen kannanotto päätellen siitä mellakasta, jonka se facebookissa nostatti. Hyvä niin.

Talouspakotteiden takia mikään länsimainen matkatoimisto ei saa järjestää matkoja Krimille. Krimillä ei myöskään toimi mikään läsimaiseen pankkiin liitetty luottokortti (tämä aiheutti muutamalle pahoja rahaongelmia).

Matka on siis järjestettävä omatoimisesti tai venäläisen matkatoimiston avustuksella.
Ukrainan kautta ei Krimille pääse. Sinne ei siis ole ollut maayhteyttä vuoden 2014 jälkeen. Mutta pian aukenee maayhteys, kun 19 kilometriä pitkä silta Kertsinsalmen yli valmistuu tänä vuonna Voitonpäiväksi (9.5.), 6 kuukautta etuajassa. Ja krimiläiset jo kiittivätkin Putinia presidentinvaaleissa.

Tosin kuulin Krimillä, että ei Ukrainan ja Krimin välinen maaraja olisikaan täysin suljettu. Ei siellä ole mitään ”meksikon muuria”, vaan paikallisten liikkuminen rajan yli jatkuu. Ankaran työttömyyden, köyhyyden ja apatian vaivaamat ukrainalaiset käyvät kuulemma rajan yli Krimillä töissä. Krimillä vallitsee yritteliäisyys ja usko tulevaisuuteen. Rakennusprojektit varmaan moninkertaistuvat Kertsin sillan valmistuttua. Tällä hetkellä on rakenteilla muun muassa valtava moskeija Simferopoliin, Krimin tataareille. Ajoimme sen rakennustyömaan ohi.

Meidän matkamme oli järjestänyt RUFI ry, joka on venäläis-suomalainen ystävyysseura. Matkustimme yöbussilla suoraan Pulkovon lentokentälle Pietariin. Sieltä lensimme Krimille Simferopoliin, josta oli vielä 2,5 tunnin bussimatka etelärannikolle Jaltan lähellä sijaitsevaan majapaikkaamme. Ryhmässä oli vain 8 rohkeaa pioneeria.

Asuimme pienessä Koreizin kylässä vanhassa, rapistuneessa sanatorio Micxorissa meren rannalla. Se oli rakennettu sosialismin aikana. Ehkä jo siihen aikaan, kun Krimi kuului Venäjän SNTaan. Sanatorio henki neukkunostalgiaa, mikä ei välttämättä ole suositus. 

Matkan aikana ajelimme useita satoja kilometrejä ympäriinsä. Vierailtiin Jaltalla, Sevastopolissa ja Simferopolissa. Ei näkynyt miehitystä missään. Ei ollut aseistettuja sotilaita, tiesulkuja, checkpointeja, tankkeja, vartioituja hallintorakennuksia – näitä tavallisia miehityksen merkkejä. ”Elämme täällä rauhassa ja tyytyväisinä tavallista arkea, kertokaa se lännessä”, jankutti sanatorion johtaja moneen kertaan.

Krimin eteläosan vuoristo teki suuren vaikutuksen minuun. En ole missään nähnyt niin jyrkkiä ja isoja korkeuseroja. Pystysuoria vuorenseinämiä oli paljon ja pudotus meren rantaan jyrkkä. Saimme nauttia myös serpentiinitiestä. Uskomatonta, että asutusta oli ihan vuorten huipulle saakka. Mm. eräs uusi ortodoksikirkko oli rakennettu hyvin korkealle vuoren kupeeseen, mahtavalle paikalle.

Krimi on ollut 1800-luvulta alkaen venäläisten suosima lomapaikka. Niemimaa on täynnä hiejoa, vanhoja palatseja. Niiden ympärillä on upeita puistoja, joissa on tosi vanhoja pinjoja ja sypressejä ja muita, minulle tuntemattomia puita. Niitä vanhoja puita katsellessa ja taputellessa aprikoin, mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet. Tsaareja, Stalinin, Jaltan konferenssin, Aivazovskin, Tolstoin Tshehovin...

Churchill ja Stalin asuivat silloin 1945 sanatorio Micxorin lähettyvillä kumpikin eri palatsissa. Varmaan Rooseveltkin asui sielläpäin, lähellä konferenssipaikkaa.
Krimi on ollut myös venäläisten taiteilijoiden loma- ja työpaikka. Venäjän kulttuurihistoria liittyy kiinteästi tuolle niemimaalle. Lempimaalarini Ivan Aivazovski (1817 – 1900) maalasi siellä kuuluisat meritaulunsa.

Venäjän presidentinvaalit olivat matkamme aikana. Sanatorio Micxor oli Koreizin kylän vaalipaikka, joten seurasin vaalitoimitusta läheltä. Käväisin myös vaalihuoneessa sisällä kenenkään estämättä ja otin kuvan. Vaalihuoneen ulkopuolella olevalla parvekkeella pari poliisia vietti aikaansa jutustellen. Kävin tupakalla heidän seurassaan. Ei näkynyt sanatoriossa sotilaita ”pakottamassa äänestämään”, sen sijaan vaalipaikan oven yläpuolella oli iso nippu ilmapalloja Venäjän lipun väreissä osoittamassa vaalipaikan ovea. Pihalla soi kaiuttimista iloinen musiikki ja sinne oli perustettu kahvila, saslikki- ja kanagrilli sekä vihannestori. Kävin ostoksilla ja söin grillattua kanankoipea vaalikansan seassa, ihmisiä tarkkaillen.

Krimiläiset riensivät vaalipaikalle hymyillen, selvästi innoissaan. He saivat nyt ensimmäistä kertaa elämässään äänestää Venäjän federaation presidenttiä. Ja kyllä he äänestivätkin. ”Julmaa miehittäjäänsä”, Putinia, äänesti Krimillä yli 92 % äänestäneistä. Suurempi kannatus hänellä oli vain Kabardino-Balkarian alueella (93,4 %). Yhteensä Putin sai lähes 77 % federaation äänistä. Äänestysprosentti 0li 67,4 – ihan hyvä, vaikka tulos oli kaikille selvä jo etukäteen.

Krimin niemimaalla on lähes 2,3 miljoonaa asukasta (2013), joista 1,9 miljoonaa Krimin tasavallassa ja loput Sevastopolin kaupungissa, joka ei kuulu Krimin tasavaltaan, vaan on suoraan keskushallinnon alainen hallintoalue. Sevastopolin aluetta ei luovutettu Ukrainalle 1954, kun Krimin niemimaa siirtyi Ukrainalle. Se jäi Moskovan hallintaan vielä vuosikymmeniksi.

Ukrainan ja Venäjän itsenäistyttyä Sevastopolista ja laivastotukikohdasta käytiin pitkällinen poliittinen keskustelu maiden välillä. Venäjä kieltäytyi aluksi luovuttamasta kaupunkia Ukrainalle, koska se ei ollut tukikohtaluonteensa vuoksi ollut koskaan varsinaisesti Ukrainan SNT:n osa. Vasta 1997 Jeltsin juovuspäissään teki senkin virheen, että luovutti Sevastopolin Ukrainalle ja Venäjä alkoi maksaa laivastotukikohdastaan vuokraa. Se vuokrattiin Venäjälle vuoteen 2017 asti. Vuonna 2010 vuokrasopimusta jatkettiin. Uusi sopimuskausi jatkoi vuokra-aikaa 25 vuodella vuoteen 2042 saakka. Tällä vuokrasopimuksella ei tietenkään olisi ollut mitään arvoa, jos Nato olisi – suunnitelmiensa mukaan – tuonut sotalaivansa Krimille.

Krimin asukkaista vuoden 2001 väestölaskennan mukaan 58 % on etnisiä venäläisiä, 24 % ukrainalaisia, 12 % tataareja ja 6 % muita.

Äidinkielekseen vuoden 2001 väestönlaskennassa ilmoitti alueen väestöstä 76,55 % venäjän, 11,33 % krimintataarin ja 10,02 % ukrainan.

Kaiken kaikkiaan Krimi on venäläisille hyvin tärkeä paikka, myös strategisesti tärkeä jo Ottomaanien ajoista alkaen. Ja jo silloin Venäjä joutui kamppailemaan Krimin hallinnasta.

Neuvostoliiton aikaan venäläiset työläiset viettivät Krimillä valtion kustantamia kesälomia ja nuoret ja lapset olivat siellä kesäleireillä. Artekin kansainvälinen pioneerileirikeskus on joillekin suomalaisillekin tuttu. Monilla nykyvenäläisillä – varmaan myös Putinilla - on nuoruusmuistoja näistä kesälomista. Putin elvyttikin viime kesänä uudelleen Artekin nuorisoleirin perinteen. Pioneerileiriksi sitä ei tietenkään enää sanota.

Jatkuu huomenna, sanoi Kalle Kustaa Korkki


lauantai 10. helmikuuta 2018

Katastrofaalinen renkimaasopimus

Presidentti Sauli Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta päättivät heinäkuussa 2014, että Suomi allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan (MOU) Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Oman päätöksensä asiasta teki myös silloinen puolustusministeri Carl Haglund 22.8.2014.
Naton huippukokouksessa Walesissa 4.9.2014 pöytäkirjan allekirjoitti Suomen puolesta puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Komentajan takana allekirjoitusta seurasi presidentti Niinistö ja taustalla vilahti myös silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Luuliko Suomen ulkopoliittinen johto tällä allekirjoitustavalla pääsevänsä poliittisesta vastuusta asiassa?

Suomen ja Naton välisen niin sanotun isäntämaasopimuksen virallinen nimi on ”Yhteisymmärryspöytäkirja Suomen tasavallan hallituksen ja Pohjois-Atlantin liiton transformaatioesikunnan komentajan johtoesikunnan sekä Pohjois-Atlantin liiton operaatioesikunnan välillä isäntämaatuen antamisesta Naton operaatioiden / harjoitusten / vastaavan sotilaallisen toiminnan toteuttamista varten”
.
Jo tuosta nimestä käy ilmi pari huomion arvoista seikkaa. Suomi on siis yksi allekirjoittaja, mutta Naton puolesta on kaksi organisaatiota allekirjoittajina. Jos jostain sopimuksen kohdasta tulee erimielisyyttä, Nato voittaa äänestyksen 2 – 1.

Huolestuttavaa on nimessä mainitut tilannteet, joissa Suomi antaa Naton joukoille isäntämaatukea. Sotaharjoitukset ovat vain yksi asia. Mutta mitä ovat Naton operaatiot? Tai vastaava sotilaallinen toiminta? En keksi muuta kuin että ne ovat sotatoimia.

Wikipedian mukaan ”pöytäkirja määrittää sitä, miten Naton sekä sen jäsen- tai muiden valtioiden joukot voivat perustaa tukikohtia ja tuoda joukkoja isäntämaan alueelle sekä rauhan että kriisin aikana”. Nato voi siis perustaa tukikohtia Suomeen milloin vain, myös rauhan aikana.


Renkimaasopimus on valtiosopimus


Aiemmin jotkut poliitikot selittelivät, että isäntämaasopimus on vain ”yhteisymmärryspöytäkirja” eikä siten ole Suomea sitova valtiosopimus, joka pitäisi viedä eduskunnan käsittelyyn.
Tämä oli suoraa valehtelua. Entinen ulkoministeri ja professori Keijo Korhonen on sanonut: ”Hallituksen olisi syytä vaihtaa juristeja, koska nykyiset eivät nähtävästi tunne edes kansainvälisen oikeuden alkeita. Wienin sopimusoikeuskonvention (Vienna Convention on the Law of Treaties, 1980) mukaan sopimus (treaty) tarkoittaa valtioiden välistä kansainvälistä sopimusta (agreement), jonka määräykset valtio on hyväksynyt itseään sitoviksi.”

Korhosen mukaan kansainvälisessä oikeudessa rinnastetaan valtioihin myös ylikansalliset järjestöt kuten Nato. Kaiken kattavaa yhteistä käsitettä sanalle ”treaty, sopimus” ei neuvotteluissa kuitenkaan löytynyt. Niinpä sopimusvaltiot hyväksyivät sopimuksiksi noin15 eri käsitettä ja ilmaisua. Niiden joukossa on nimenomaan ”mutual understanding”.
.
Nyt tosin jo käytännössä tiedetään, että renkimaasopimus sitoo Suomen valtiota ainakin sotaharjoitusten järjestämisessä. Vuonna 2016 Yhdysvallat ja Nato harjoittelivat Suomessa laajasti maalla, merellä ja ilmassa. Muun muassa Yhdysvaltojen hävittäjälaivue Oregonista laskeutui Rissalaan ja lenteli pitkin itärajaa pari viikkoa. Kun ulkoministeri Timo Soinilta kysyttiin, kuka nämä on tänne kutsunut, hän lipsautti, että ”ne kutsuivat itse itsensä”

Renkimaasopimus mahdollistaakin amerikkalaisille pelkän ilmoitusmenettelyn sotaharjoituksista. Ehkä sotatoimistakin? Katastrofaalinen sopimus, joka ansaitsee renkimaasopimuksen nimen.


Ruotsin ja Suomen ero nöyristelyssä

Ruotsin puolustusvoimien komentaja allekirjoitti samaan aikaan Suomen kanssa, 4.9.2014, yhteisymmärryspöytäkirjan Naton kanssa. Ruotsissa kuitenkin edellytettiin sen demokraattista käsittelyä. Tiedettiin, että se on valtiosopimus, mikä asia Suomessa salattiin.

Ruotsin ulkoasiain- ja puolustusvaliokunta laati asiasta mietinnön. Siinä edellytetään, että Nato voi lähettää joukkojaan Ruotsiin vain Ruotsin kutsusta. Tämä on ensimmäinen merkittävä ero Suomen MOU-sopimukseen.

Toinen oleellinen ero on se, että Ruotsi ei hyväksy ydinaseita alueelleen. Suomi hyväksyy.

Ruotsin hallitus antoi asiasta pitkän käsittelyn jälkeen lakiesityksen eduskunnalle. Ruotsin valtiopäivät hyväksyi MOUn 25.5.2016. Se hyväksyttiin selvällä äänten enemmistöllä 291–21. Vasemmistopuolue vastusti sopimuksen hyväksymistä.


Kanteluiden kohtalo


Oikeuskanslerille saapui isäntämaasopimuksesta useita kanteluita, joissa muun ohella epäiltiin, ettei Suomen ja Naton välillä isäntämaatuesta tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan valmistelussa ollut noudatettu oikeaa menettelyä erityisesti sen vuoksi, että pöytäkirjaa ei ollut saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti.

Osassa kanteluita epäiltiin myös, että sopimuksesta päättäneet tahot ja sen allekirjoittajiksi aikoneet olisivat syyllistyneet rikoslain 12 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen tai rikoslain 12 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun Suomen puolueettomuutta koskevien määräysten rikkomiseen. Näissä kanteluissa viitattiin erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäseniin.

Kantelut eivät antaneet aihetta oikeuskanslerin toimenpiteisiin.


Renkimaasopimus on irtisanottava

Jacob Söderman on todennut 27.1.2018 isäntämaasopimusmenettelystä: "Asian laillisuuden saisi selvitettyä perusteellisesti, jos kymmenen kansanedustaja moittisi asiaa hoitaneen ministerin virkatoimia tässä asiassa tai koko valtioneuvostoa Perustuslain 115 § nojalla.

Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan asiasta kuultaisiin moitteen kohdetta, valtioneuvoston oikeuskansleria ja asiaa esitelleitä virkamiehiä sekä maamme parhaita perustuslakiasintuntijoita ja antaisi asiasta perusteellisen mietinnön, vaikka syyttämiskynnys ministeriä/valtioneuvostoa kohtaan ei ylittyisi. Vastaisuuden varalta sillä saattaisi olla merkitystä."

Tätä samaa ehdotti myös Paavo Väyrynen aikaisemmin.

Vasemmistoliiton uudessa ulko-ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa (2017) vaaditaan Suomen irtautumista NATO-isäntämaasopimuksesta. Vasemmistolta sopii nyt odottaa toimenpiteitä. On aika esittää vaadittavan kymmenen edustajan allekirjoittama moitekirjelmä ja tutkintapyyntö. Odotamme tekoja, puheita on ollut jo riittävästi

.
Renkimaasopimuksen perusteella Suomella ei näytä olevan päätäntävaltaa edes sodan ja rauhan kysymyksissä. Renkimaa on alistanut päätösvaltansa isännilleen Natolle ja Yhdysvalloille.



maanantai 11. joulukuuta 2017

Hupsista keikkaa - mitä se Suomen kansa nyt...?

Suomen valtavirtamedia on harjoittanut järjestelmällistä Venäjän mustamaalausta ja Venäjän uhkalla peloittelua. Se pääsi kunnolla valloilleen vuodesta 2014 alkaen. Uhkakuvilla haluttiin muun muassa saada kansa myönteiseksi Nato-jäsenyydelle, massiivisille sotaharjoituksille, isäntämaasopimukselle ja USA:n sotilaiden ja sotakaluston läsnäololle ei-Natomaa Suomessa.
Päivittäin mediassa syötetty propaganda yleensä uppoaa kansaan. Esimerkki siitä, miten kansaa ohjaillaan propagandalla, on natsi-Saksa. Heillä oli oikein propagandaministeriö, jota johti Joseph Göbbels. Kun katselee iltapäivälehtien lööppejä kioskin kulmalla - erityisesti vuonna 2014 - tuntuu, että Göbbels on noussut haudastaan.

Nato-jäsenyyden kannatus laskusuunnassa

Osaan suomalaisista tuo vihapuhe on uponnut. Mutta omilla aivoillaan ajatteleviakin on paljon. Sen todistaa marraskuussa julkaistu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) Taloustutkimuksella teettämä mielipidetiedustelu. Siinä Nato-jäsenyyden kannatus on laskussa. Jäsenyyden kannattajia oli uudessa kyselyssä 22 %, kun heitä vuosi sitten oli 25 % . Korkeimmillaan kannatus oli vuonna 2014 (30 %). Vaikka median Venäjän uhka -propaganda jatkuu ja jatkuu, Naton kannatus on laskenut pikku hiljaa.
Nato-jäsenyyden vastustus sen sijaan on noususuunnassa. Kielteisesti Nato-jäsenyyteen suhtautuu 62 %. Viime vuonna heitä oli 61 %. Nyt etenkin nuorten aikuisten kriittisyys on kasvanut, sillä 25–34-vuotiaista Nato-jäsenyyttä kannatti vain 13 %, kun heitä edellisessä kyselyssä oli 27 %.
Samassa MTS:n tutkimuksessa kysyttiin, mikä suomalaisia huolestuttaa eniten. Kyselyssä oli listattu 19 eri uhkatekijää, joista sai valita tärkeimmät. Tulokset olivat yllättäviä niille, jotka odottivat Venäjän pelon putkahtavan esille. Valtavirtamedia ei paljonkaan uutisoinut tätä osaa kyselystä.

Pakolaiset ja terrorismi suurin huolenaihe

Kaikkein eniten suomalaisia huolestutti maailman pakolaistilanne, jonka koki uhkana 83 % suomalaisista. Toiseksi tuli kansainvälinen terrorismi (81 %), joka oli huolena selvästi kasvanut viime vuodesta, jolloin se oli 75 %.
Seuraavaksi suurimpia huolenaiheita olivat ilmastonmuutos (75 %) ja poliittiset ääriliikkeet (72 %). Merkittävää on, että viidenneksi suurimmaksi huolenaiheeksi koettiin työllisyystilanne (71 %). Se oli huolena kyllä laskenut vuodesta 2016, jolloin 84 % huolestui työllisyystilanteesta.
Seuraavaksi eniten pelättiin rasismia (69 %), joukkotuhoaseiden leviämistä (68 %) ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta Suomessa (67 %).
Euroopan talouden näkymät huolestuttivat useampaa (65 %) kuin Venäjän kehitys (62 %). Ensimmäistä kertaa MTS:n tutkimuksessa oli mukana myös Yhdysvaltain kehityksen aiheuttama huoli. Kuinka ollakaan, se huoli oli hivenen isompi kuin Venäjän kehityksen eli 63 %.
Median kova kohkaus Itämeren turvallisuustilanteen huononemisesta ei ole mennyt kansalle täydestä. Ko. huoli oli jopa alentunut viime vuodesta (64 %).
Turvapaikan hakijoihin (62 %) ja maahanmuuttajien määrän kasvuun (61 %) liittyvät huolet olivat pysyneet entisellä tasolla. Suomalaisten huoli Turkin (49 %) ja Ukrainan (43 %) tilanteista oli selvästi laskenut viime vuodesta.

Missä Venäjän uhka luuraa?

Venäjän sotilaallinen uhka oli toisessa kysymyspatteristossa. Siinä oli listattu kymmenen eri uhkamallia, joihin vastaajien mielestä Suomessa on lähimmän vuosikymmenen aikana ensisijaisesti varauduttava. Vastaajat valitsivat mielestään tärkeimmän, toiseksi ja kolmanneksi tärkeimmän uhkamallin.
Ensimmäiset sijat veivät maahamme kohdistuva terroriteko (54 %), kansainvälisen rikollisuuden kasvu (42 %) ja kansainvälisen talousjärjestelmän syvä, yleismaailmallinen kriisi (32 %). Hyvin oli valittu uhkakuvista todennäköisimmät.
Tämän jälkeen tulee vielä kuusi muuta uhkamallia, jotka olivat suomalaisista tärkeämpiä kuin Venäjän uhka. Se on viimeisellä sijalla. Varautumista Venäjän sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan piti tärkeänä vain 17 % vastaajista.
Tämän tuloksen jälkeen valtavirtamedian toimituksissa on varmaan revitty hiuksia ja pohdittu, mikä on mennyt pieleen. Kaikki mahdollinen on tehty, mutta kansa ei usko Venäjän uhkaan.
Kannattaisiko kokeilla vaihteeksi rehellistä journalismia?


torstai 24. elokuuta 2017

"JOS ET OLE MEIDÄN PUOLELLAMME, OLET MEITÄ VASTAAN"

Otsikon pahaenteisen lauseen lanseerasi Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush New Yorkin kaksoistornien sortumisen jäljeen.  Muistatteko kun hän puhui "pahan akselista"? Eli valtioista, jotka ovat USA:n pahimpia vihollisia?

”Pahan akselin” valtiot Iran, Irak, ja Pohjois-Korea olivat George W. Bushin ensimmäisessä määritelmässä vuonna 2002, ja Kuuba, Libya ja Syyria ovat presidentin neuvonantaja John Boltonin lisäyksiä Yhdysvaltain vihollisiksi. (Wikipedia)

Kaikille USA:n "vihollisille" asetettiin - tai oli jo kauan sitten asetettu - talouspakotteita. Niillä pyritään pehmittämään kansaa nousemaan hallitsijaansa vastaan, jolloin olisi helpompi puuttua maan asioihin sotilaallisella interventiolla "julman diktaattorin" kukistamiseksi. Kaikkia noita maitahan hallitsi "diktaattori" - mikäli uskomme Pentagonin sylttytehdasta. (nyt "diktaattori" muuten hallitsee Venezuelaakin ja kovat talouspakotteet ovat päällä)

Siina vaiheessa (2002) oli jo yksi "roistovaltio" eli Afganistan pommitettu, miehitetty ja alistettu USAn valtaan.

Sitten pommitettiin Irak, ja Libya myöhemmin, tuhottiin yhteiskunnat kaaokseen ja terroristiryhmien taistelutantereeksi - siis USAn vasalliksi.

Syyrian kohdalla oltiin jo pitkällä tuon tuhon toteuttamisessa vuonna 2015 (sitäkin hallitsee "diktaattori" haha), mutta kun Venäjä puuttui peliin, Syyria pelastui.

Iran on ankarista talouspakotteista huolimatta osoittautunut kovaksi palaksi. Onhan se iso maa verrattuna noihin muihin "roistoihin" ja ulkoapäin masinoideut mielenosoitukset siellä ovat olleet pieniä ja erittäin lyhytaikaisia.

Nyt ollaan pienten kimpussa, Pohjois-Korea ja Venezuela tähtäimessä. Onpa muuten mahtavat "vihollismaat" USAlla!

Ja yksi jatkuva projekti on myös käynnissä koko ajan: Venäjän saattaminen kaaokseen ja hajottaminen pienemmiksi USAn hallinnassa oleviksi osiksi. Tähän osallistuu Suomenkin media innolla.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Imperialismin juoksupojat vauhdissa taas

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun näen imperialismin vanhan kaavan toistuvan tänäkin päivänä. Ensin demonisoidaaan lännen ylivaltaa vastaan niskuroivan maan hallitsija. Hänet nimitetään ”julmaksi diktaattoriksi” ja tämä nimen etuliite läpäisee myös Suomen tiedotusvälineet. Samalla häärätään maassa ns. oppositiota tukemassa ja väkivaltaisia mellakoita synnyttämässä, kunnes jonkin tekosyyn varjolla saadaan maan hallitus kaadettua ja oma nukkehallitsija istutettua johtoon. Jos se ei onnistu, hyökätään maahan sotilaallisesti, ”viemään demokratiaa”.

Venezuela 2017

Nyt on menossa Venezuelan sosialismiin pyrkivän hallituksen ja presidentti Nicolas Maduron demonisointi sekä väkivaltaisten mellakoitten rahoittaminen ja organisonti maassa. Mieleni pahoitin siitä, että pääosa myös vasemmistosta uskoo – taas kerran – median propagandaa ja piipittää ”Maduro on tehnyt virheitä” ja ”Maduro on epäonnistunut”. Media on onnistunut imperialismin juoksupoikana manipuloimaan ihmisten mielet.

Vasemmiston tehtävä ei ole tässä Venezuelan kriisissä nostaa tikun nokkaan Maduron virheitä – joita varmasti on ollutkin kuten kaikilla hallituksilla on – vaan tukea Venezuelan edistyksellistä hallintoa. Maduron mustamaalauksen sijaan pitää paljastaa imperialismin valheet ja pyrkimykset hallinnon kaatamiseen.

Chile 1973

Näitä ”demokratian vienti” -projekteja on Yhdysvalloilla ollut lukemattomia toisen maailmansodan jälkeen. Kaikkiin niihin ei Suomen media viime vuosisadalla edes kiinnittänyt huomiota.
Poikkeus oli Chile vuonna 1973, jolloin imperialismi hyökkäsi maan sosialistihallituksen ja presidentti Salvador Allenden kimppuun. Tapahtumat saivat paljon huomiota Suomenkin mediassa, muistikuvieni mukaan.

Helsingin Sanomat uutisoi laajasti mielenosoituksista ja lakoista, joita Chilessä oli ”Allenden hallitusta vastaan”. Mutta siihen aikaan meillä oli pilvin pimein vasemmistolehtiä, ympäri maata, ja ne kertoivat toisenlaista tarinaa. Ja meillä oli myös Yleisradio, jossa toimittajat ottivat selvää ja toimittivat ohjelmiaan eivätkä vain copypastanneet tiedotteita, joita imperialismin sylttytehdas Washingtonissa tuotti. Sen aikaisessa mediailmastossa Suomen kansa oli laajasti solidaarinen Chilen kansalle ja Allendelle. Solidaarisuus tavoitti vahvana minutkin, vaikka seurasin silloin vain kotimaista mediaa.

Irak 2003, Libya 2011

Vuonna 2003 Washingtonin sylttytehdas nimitti Irakin presidentti Saddam Husseinin julmaksi diktaattoriksi ja löysi ne kuuluisat joukkotuhoaseet tekosyyksi hyökätä maahan. Mellakoita Irakissa ei edes viitsitty järjestää ennen sotilaallista hyökkäystä. Sota ja miehitys Irakissa ei ole vieläkään loppunut.

Kaikkein sydäntä raastavin ja epäoikeudenmukaisin oli Libyan kohtalo vuonna 2011. Libyan vallankumouksen isä, Muammar Gaddafi, oli kehittänyt Libyasta Afrikan ensimmäisen hyvinvoitivaltion älykkyydellään, luovuudellaan, oikeudenmukaisuudellaan ja karismaattisella johtajuudellaan. Hän osasi sovitella heimoseuvostojen väliset riidat ja piti Libyan rauhan ja edistyksen tiellä yli 40 vuotta. Viimeisinä vuosinaan hän kehitteli Afrikan unionia ja koko Afrikan irottautumista lännen hegemoniasta ja kolonialismista muun muassa luomalla oman valuutan kaupankäyntiin, kultadinaarin. Se merkitsi kaupan irrottamista dollarista. Imperialismi tuomitsi hänet sen vuoksi kuolemaan.

Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Hillary Clinton esitti typeriä uhkavaatimuksia: ”Gaddafin on erottava! Hänen on väistyttävä!” Tähän Gaddafi sanoi: ”Mistä minun pitäisi erota? Ei minulla ole mitään virkaa eikä asemaa, josta voisin luopua.” Ei häntä ollut valittu presidentitksi, pääministeriksi, puheenjohtajaksi, ei miksikään. Saati että hän olisi itse itsensä nimittänyt mihinkään asemaan. Hän johti Libyaa pelkällä auktoriteetilla.
Tämänkin rikollisen sodan lopputuloksen tiedämme. Imperialismi voitti.

Syyria 2011, Ukraina 2013

Kun Libya oli hoidettu, siirryttiin Syyrian presidentti Bashar al-Assadin demonisointiin jo vuonna 2011. Hän oli ”hirveä diktaattori”. Maahan tuotiin Libyasta työttömiksi jääneitä jihadistitaistelijoita. Sisällissota alkoi. Lopullista tulosta tästä emme vielä tiedä. Mutta näyttäisi siltä, että Syyrian onni oli se, että Hillary Clintonista ei tullut USA:n presidenttiä. Vaalikampanjassaan hän oli luvannyt ensi tilassa ”hoitaa Syyrian” eli suomeksi sanottuna pommittaa Syyrian ja murhauttaa Assadin kuten teki Gaddafille.

Seuraava esimerkki on Ukraina vuonna 2013. Pitkään maassa työskennellyt CIA sai mellakat masinoitua, kun presidentti Viktor Janukovitsh joutui hylkäämään EU:n epäedullisen lähentymissopimuksen. Janukovitsh, ”hirveä oligarkki”, syöstiin maanpakoon 2014 alussa ja oma lännelle myönteinen presidentti Petro Poroshenko istutettiin johtoon. Sisällissota saatiin Ukrainassakin aikaiseksi, kun Donbassin venäjänkieliset alueet eivät halunneet alistua Kiovan hallintoon. Poroshenko vastasi tähän aseilla.

Venäjä 2014 – ja edelleen

Vuosi 2014 oli armoitettu Venäjän presidentin Vladimir Putinin demonisointivuosi. Laukaisevana tekijänä oli Krimin pelastautuminen Kiovan hallinnon terrorilta eli liittyminen Venäjän federaatioon. Iltapäivälehtien lööpit kirkuivat jossain vaiheessa päivittän ”Venäjän/Putinin uhkaa”. Lööppien mukaan Putin oli aggressiivinen, arvaamaton, mielisairas diktaattori, joka sairasti vielä Aspergerin syndroomaa.

Tämä demonisointikampanja meni kuitenkin kiville, kun Venäjän kansa ei noussutkaan barrikadeille Putinia vastaan, vaan päinvastoin. Se kannatti presidenttiään entistä enemmän.

Kampanja ei kuitenkaan ole vielä loppunut, koska Putinia ei ole saatu kukistettua ja Venäjää alistettua globaalin kapitalismin valtaan. Odotan mielenkiinnolla Venäjän presidentinvaaleja ensi vuonna. Silloin saamme taas seurata mediasta Washingtonin sylttytehtaan huikean mielikuvituksellisia tarinoita Putinista.